LPKKYn fuusioaloite

Valtuustoaloite

 

Ikaalisten Perussuomalaiset esittää kaupunginvaltuustolle selvitettäväksi kuinka LPKKY:n fuusio SASKY:yn tulee tapahtumaan. Emme ole tyytyväisiä esitettyyn perussopimukseen, koska Ikaalisten neuvottelijat ovat epäonnistuneet tavoitteissaan ja antaneet liian helpolla valtaa pois Ikaalisista. Yhtymähallitukseen vaadimme vähintään 3 hallituspaikkaa. Vaadimme myös, että selvitetään voidaanko organisaation rakennetta muuttaa Ikaalisille edullisemmaksi.

Emme ole tyytyväisiä Ikaalisissa toimivien koulujen Kauppaoppilaitoksen ja Ikatan varalle esitettyihin suunnitelmiin uudessa organisaatiossa. Haluamme, että Kauppaoppilaitos ja Ikata on oma tulosyksikkönsä ja niille turvataan vahva perusta tulevaisuuden varalle. Haluamme kirjallisen lupauksen SASKY:ltä ja LPKKY:ltä, että Ikaalisten kauppaoppilaitoksen remontti aloitetaan 2014 vuoden syksyyn mennessä. Lisäksi haluamme kirjallisen sitoumuksen Ikaalisten molempien oppilaitosten kehittämiseen tulevaisuudessa.

Emme halua, että asia LPKKYN:n kuntayhtymän fuusiosta käsitellään keskeneräisenä toukokuun valtuustossa, koska samalla ei esitetä valmista organisaatiokaaviota ja hallintosääntöä, miten uutta koulutuskuntayhtymää SASKY:ä tullaan hallinnoimaan. Mielestämme nämä ovat oleellisia asioita ja näiden asiakirjojen puuttuminen estää päätöksen tekemisen ja riittävän tiedon hankinnan asiassa. Vaadimme uutta neuvottelukierrosta, joka takaa Ikaalisille paremman lopputuloksen.

Valtuustoaloitteen lausunnon takarajaksi haluamme ennen kesäkuun valtuuston kokousta 2013, jonka jälkeen haluamme valmiit vaihtoehdot erilaisista organisaatiomalleista. Mallin pitää olla Ikaalisille myönteinen ja tukea tulevaisuuden koulutusnäkymiä Ikaalisissa.

Ikaalisissa 24.5.2013

 

Ari Heiska Petri Jokinen

 

Aimo Jyräkoski Ville Kartaslammi

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa